Suomi ja Belgia tasaväkisessä lentopallotrillerissä – ensimmäinen erä päättyy jännittävään 12–12 tilanteeseen

Kun ensimmäinen erä jäi tasalukemiin, fiilis kentällä tiivistyi lähes sähköiseksi. Belgia oli osoittanut sitkeytensä, Suomi omat välähdyksensä terävyydestä. Mutta tämä oli vasta alkusoittoa. Seuraavan erän alku lupasi kysyä aivan uusia kysymyksiä: kuka ottaa ohjat, kuka kestää eniten paineita ja kuka uskaltaa iskeä ensimmäisen iskun?

Toinen erä käynnistyy – kumpi hallitsee tahtipuikkoa?

Suomen joukkue asteli kentälle päättäväisenä, kuin haluten osoittaa, ettei tasapeli ollut enempää kuin tilapäinen kompastelu. Ensimmäiset pallot menivät sinivalkoisille, ja tunnelma kohosi katsomossa kuin ilotulitus yössä. Nopeus, rohkeus ja ennakkoluuloton hyökkäys olivat jälleen näkyvissä.

Mutta juuri silloin, kun näytti siltä että Suomi saattaisi karata, Belgia muistutti karvaasti, miksi kansainvälisessä pelissä ei ole varaa herpaantua. Punapaidat alkoivat rakentaa palloralleja, joissa kärsivällisyys ja kurinalaisuus nousivat arvoon arvaamattomaan. Jokainen pitkä taisto verkolla päättyi tiukkoihin torjuntoihin ja huutoihin, jotka kaikuivat läpi hallin.

Rytmi vaihtuu – hermopeli alkaa

Piste pisteeltä erä eteni kohti keskivaihetta kuin shakkiottelu. Molemmat joukkueet tiesivät, että pienikin virhe voisi kallistaa vaa’an. Belgia piti syöttölinjansa kurissa, Suomi puolestaan haki rohkeasti ratkaisuja keskeltä. Väliin mahtui pitkiä palloralleja, joiden aikana yleisö saattoi vain pidättää hengitystään.

• Suomen aseet: suoraviivaiset hyökkäykset, nopea siirtymä puolustuksesta hyökkäykseen.
• Belgian vahvuudet: tarkat torjunnat, rauhallinen rytminvaihto ja kollektiivinen kurinalaisuus.

Yleisön silmissä – tunnetta ja sykettä

Kentän ulkopuolella tunnelma tiivistyi entistä kovemmaksi. Yleisö eli jokaisessa pallossa mukana, tuuletti rohkeasti ja antoi voimaa etenkin kotijoukkueelle. Silti Belgia näytti nauttivan paineesta. Jokainen onnistunut puolustus toi lisäenergiaa, ja vaihtopenkki syttyi liekkeihin. Tätä ei pelattu vain kentällä, vaan mielissä ja sydämissä.

Mitä odottaa seuraavaksi?

Toisen erän kuuma rytmi vihjasi siitä, että kumpikaan joukkue ei ollut valmis luopumaan otteestaan. Jos Suomi haluaa viedä erän nimiinsä, sen on ylläpidettävä hyökkäysten terävyys ilman helppoja virheitä. Belgialle riittää maltti – odottaa, kunnes hetki on heidän, ja silloin iskeä.

1. Seuraa, pysyykö Suomen nopeus hallinnassa vai lipsahtaako se virheiksi.
2. Tarkkaile, jatkuuko Belgian kyky sammuttaa suomalaishyökkäykset torjunnoilla.
3. Pidä mielessä, että henkinen kantti ratkaisee lopussa enemmän kuin fyysinen voima.

Kun pisteet kipusivat kohti seuraavia ratkaisuhetkiä, oli selvää, että toinen erä alkoi tuntua enemmän kuin pelkältä urheilusuoritukselta. Se oli tahdonmittaus, kestävyyskisa, jossa kumpikin joukkue pyrki näyttämään, ettei perääntymistä ole. Jos ensimmäinen erä oli vasta kutkuttava prologi, toinen kirjoitti tarinaan jo aivan oman luvun.

Neugebauer vs Garland tulikuuma kohtaaminen joka voi mullistaa raskaan keskisarjan nyrkkeilyn

Raskaan keskisarjan huipulla kuohuu

Amerikkalainen Richie Neugebauer on saamassa mahdollisuuden toteuttaa jokaisen nyrkkeilijän unelman – haastajasta tähdeksi nousemisen. Hänellä on kuitenkin edessään kivikova vastus: Joseph Garland, mestari, joka on vuosien ajan hallinnut sarjaa kiistattomasti. Tämä kohtaaminen voi muuttaa molempien urien suunnan.

Garland – mestari, jonka ote herpaantuu?

Garland on pitkään ollut painoluokkansa selkeä valtias. Hänen nimensä on ollut tavoite jokaiselle nälkäiselle haastajalle. Viimeisimmissä otteluissa on kuitenkin nähty, että aika alkaa jättää jälkensä. Iskut eivät osu entiseen tapaan ja jalkatyö on hidastunut. Kokemus ja sitkeys tekevät hänestä yhä vaarallisen, mutta samalla mahdollistavat Neugebauerille ikkunan hyökätä.

Neugebauer – nousevan tähden pysäyttäminen on vaikeaa

Vasta 28-vuotiaana Neugebauer on rakentanut vaikuttavan voittoputken. Viime vuonna hän nappasi viisi voittoa putkeen, joista kolme tyrmäyksellä. Hänen vahvuutensa ovat raudanluja kunto, korkea ottelurytmi ja erityisen vaarallinen vasen koukku. Silti suunnanmuutos nopeasti etenevissä otteluissa voi olla haaste – varsinkin, kun Garlandin kaltaista mestaria vastaan on pakko venyä täydet erät.

Tyylien taistelu

Ottelusta on tulemassa klassinen tyylien kohtaaminen:

• Garlandin vahvuudet: kokemus, tarkkuus, selviytymiskyky paineessa.
• Neugebauerin valtit: nuori energia, aggressiivisuus, lyöntivoima ja kestävyys.

Garland pyrkii kontrolloimaan kehää rauhallisesti ja taktisesti, kun taas Neugebauer tulee tarjoamaan taukoamatonta painetta. Lopputulos riippuu siitä, kumpi saa oman pelinsä toimimaan ja kääntää vastustajan heikkoudet edukseen.

Tarinan jatkumoa historiassa

Tällaisia kohtaamisia on nähty ennenkin: kehässä vanha mestari joutuu antamaan tilaa uudelle sukupolvelle. Jokainen raskaan keskisarjan ystävä tietää, että nämä hetket muovaavat koko lajin historiaa ja dynamiikkaa. Neugebauer–Garland voi olla yksi niistä käännepisteistä, joita muistellaan vielä vuosien päästä.

Mitä on pelissä?

Voitto Garlandista nostaisi Neugebauerin kohti maailman huippua ja vahvistaisi hänen asemaansa tulevaisuuden mestarina. Garlandille tappio tämän ikäisenä voisi merkitä uran alamäkeä, vaikka mestarin kunnianhimo voi vieläkin yllättää. Stakesit eivät voisi olla suuremmat.

Yksi ilta, joka muuttaa kaiken

Lopulta kyse on sukupolvien kohtaamisesta: nuoruuden kiihkeys vastaan mestarin kokemus ja sitkeys. Ilta, jolloin uusi tähti voi syttyä – tai jolloin vanha mestari osoittaa, miksi hän on pysynyt huipulla niin kauan. Kaikki ratkeaa yhdessä kehässä, yhdessä illassa. Ja molemmat tietävät, että tällaisia tilaisuuksia elämässä ei ole montaa.

Syksyn urheiludraama: Barkovin loukkaantuminen, Nurmisen nousu ja suomalaislupausten kovimmat haasteet

Syksy tekee tuloaan ja sen myötä suomalaisessa urheilussa alkaa tuttu kiihdytysvaihe. Kun panokset kasvavat, vain osa pysyy kyydissä mukana – eikä ilman kolhuja.

Suunnistus: Inka Nurmisen kausi huipentuu

Sveitsin maailmancupin finaali tuo esiin nimen, johon monen katse kiinnittyy: Inka Nurminen. Hänen suorituksissaan yhdistyvät fyysinen iskukyky, tarkka suunnistustekniikka ja vahva henkinen valmistautuminen. Tunnelma suomalaisleirissä on varovaisen toiveikas – kaikki viittaa siihen, että Nurminen on oikeassa hetkessä parhaimmillaan.

Jääkiekko: Barkovin loukkaantuminen herättää huolta

Atlantin takana tilanne on synkempi. Aleksander Barkov joutui jättämään harjoitusottelun kesken loukkantumisen vuoksi, ja epävarmuus hänen kuntoutumisestaan painaa sekä Florida Panthersin että suomalaisfanien mieliä. Kauden alku on jo ovella, mutta kysymys kuuluu: nähdäänkö Barkov alkumetreillä pelikunnossa vai joutuuko joukkue odottamaan kapteeniaan?

Koripallo: Miikka Muurisen rohkea siirto

Nuori lupaus Miikka Muurinen otti merkittävän askeleen siirtyessään Serbian kovatasoiseen liigaan. Serbialainen koripallokulttuuri tunnetaan kovuudestaan ja intohimostaan – juuri se voi olla kasvualusta hänen seuraaville uraportaikolleen. Huhut suuremmista areenoista, jopa NBA:sta, jäävät kuitenkin vielä ilmaan kutkuttaviksi aavistuksiksi.

Yleisurheilu: kehon kestävyys vaakalaudalla

Nuorten urheilijoiden jaksaminen puhuttaa. Tuore selvitys kertoo, että kolmasosa 15-vuotiaista yleisurheilijoista on kärsinyt rasitusvammoista viime kauden aikana. Vakavana muistutuksena toimii myös Nooralotta Nezirin tilanne – jälleen yksi leikkaus edessä, juuri ennen maailmanmestaruuskisoja. Hänen tarinansa on sekä inspiroiva että raskas, täynnä sekä huippuhetkiä että katkeria keskeytyksiä.

Jalkapallo: pettymyksiä ja käänteitä

Eurooppa-liigan peleissä Oliver Antman koki kirpeän hetken Rangersin riveissä. Häviö vajaalla miehityksellä oli takaisku seurajoukkueelle, mutta suomalaisittain katse kohdistuu ennen kaikkea hänen peliaikaansa ja vireeseensä tulevia EM-karsintoja silmällä pitäen. Samalla kulisseissa muhii kansainvälinen kysymys: Israelin mahdollinen sulkeminen kilpailutoiminnasta voisi muuttaa turnauskalentereita merkittävästi.

Yhteinen kaari: syksyn armoton tahti

Kun nämä tarinat punoo yhteen, käy selväksi, että syksyn urheiluselviytyminen vaatii ennen kaikkea kestävyyttä – sekä fyysistä että henkistä. Toiset, kuten Nurminen ja Muurinen, liitävät eteenpäin nousujohteisella energialla. Toiset, kuten Barkov ja Neziri, joutuvat kohtaamaan kipupisteitä, jotka ravistelevat koko uran suuntaa. Ja futiksen puolella Antmanin hetket kentällä voivat vaikuttaa jopa Huuhkajien matkalle EM-kisoihin.

Syksy kysyy lopulta yhtä asiaa: kuka kestää tempon?

Mikä näistä tarinoista resonoi sinuun eniten – Barkovin epävarmuus, Nezirin taistelu vai Antmanin asema maajoukkueessa?

Arshad Nadeemin uskomaton matka olympiakullasta leikkauspöydälle ja paluu kohti 90 metrin unelmaa

Vielä viime kesänä Arshad Nadeem oli Pakistanin sankari. Hän ei vain voittanut Pariisin olympialaisissa kultaa – hän teki sen tyylillä, sinkoamalla keihään 92,97 metriin. Se oli hänen oma ennätyksensä ja yksi koko olympiahistorian pisimmistä kaarista. Yhtäkkiä mies, joka tuli maasta vailla keihäänheiton perinteitä, oli maailman huipulla.

Ja niin syntyi myös uusi odotus: joka kerta kun Nadeem astuisi heittopaikalle, kaiken pitäisi olla kultatasoa. Mutta kuten urheilu usein osoittaa – käsikirjoitukset eivät aina toteudu.

Kahdeksan viikkoa aiemmin – leikkaussalissa

Kun Nadeem astui Tokion MM-kisojen viivalle, moni odotti jatkoa olympiaihmeelle. Hän sijoittui lopulta 10:nneksi parhaalla heitollaan 82,75 metriä. Paperilla suoritus vaikutti pettymykseltä. Mutta kun tarina avataan, asetelma muuttuu täysin.

Vain kahdeksan viikkoa aiemmin Nadeem makasi leikkauspöydällä Cambridgessa. Vamma kohdistui hänen tukijalassaan – keihäsmiehen tärkeimpään tukipisteeseen. Koko kausi meni uusiksi. Siitä huolimatta hän selvitti finaaliin karsinnan viimeisellään (85,28 m) ja onnistui vielä heittämään yli 82 metriä ratkaisevassa kilpailussa.

Valmentaja-manageri Salman Iqbal Butt näki jo finaalipaikan suurena voittona. Samoilla linjoilla oli ortopedi Tohtori Ali Sher Bajwa, jonka mukaan Nadeem osoitti jo pelkällä läsnäolollaan, että tahto palata on murtumatonta.

Kultahuuma ja karu takaisku

Pariisi muutti kaiken. Pakistanissa ei ollut aiemmin koettu keihäsbuumia, mutta Nadeem nosti lajin yksin kansalliseksi ylpeydeksi. Siksi Tokion 10. sija tuntui monelle kuin kylmä suihku. Mutta realiteetti on selvä: leikkauksesta toipuminen ei tapahdu kahdeksassa viikossa.

Kuntoutuksen seuraavat askeleet

Kuntoutus etenee nyt tiukasti. Bajwan mukaan jalka on yhä jäykkä, mutta ohjelma on suunniteltu yksityiskohtaisesti. Hän matkustaa säännöllisesti Pakistaniin varmistaakseen, ettei paluussa jää yksityiskohtia väliin.

Parempina päivinä suunnitelmissa oli Euroopan kiertue: Timanttiliigan startit, kilpailuja Puolassa ja Zürichissä, sekä erityisesti Paavo Nurmi Games Turussa. Ne kaikki jouduttiin perumaan. Mutta Butt vakuuttaa, että ensi vuonna tilanne on toinen: “Turku kuuluu suunnitelmaan.”

Miksi Nadeemia ei näe useammin?

Pakistanissa moni on miettinyt, miksi heidän ykkössankariaan ei nähdä kilpailuareenoilla yhtä usein kuin muita huippuja. Syyt löytyvät useimmiten arjesta: loukkaantumisista, harjoittelun priorisoinnista ja joskus myös matkustamisen käytännön esteistä. Nyt kun perusta on korjattu, odotukset kohoavat jälleen.

Kauden 2025 lupaus

Suurin kysymys on yksinkertainen: onnistuuko Nadeem palaamaan 90 metrin kerhoon? Jos jalka kestää ja treeni kulkee, kaikki on mahdollista. Ja silloin voimme ensi kesänä Turussa nähdä uuden muistutuksen siitä, miten olympiavoittajan keihäs syöksyy tuhatpäisen yleisön yllätykseksi kauas, hyvin kauas.

Yhteenveto

• Nadeem sijoittui Tokion MM-finaalissa 10:nneksi vain kahdeksan viikkoa leikkauksen jälkeen.
• Finaalipaikka oli jo itsessään lähes “ihme”.
• Euroopan kisakiertue peruuntui, mutta ensi vuonna suunnitelmassa ovat myös Paavo Nurmi Games Turussa.
• Taustatiimi uskoo, että Nadeem voi palata yli 90 metrin heittäjäksi kaudella 2025.

Miltä se sinusta kuulostaa – voiko Pakistanin keihästähti vielä kaartaa yli maagisen 90 metrin rajan?

Koomisia maaleja, skandaaleja ja Mourinhon paluu – Mestarien liigan avausilta räjäytti potin

Jalkapallon Mestarien liiga pyörähti käyntiin tavalla, joka muistutti enemmän kevään pudotuspelejä kuin avauskierrosta. Ensimmäinen ilta tarjosi farssimaisia virheitä, uskomattomia nousuja, sekä heti kärkeen tuomariskandaalin, joka puhutti koko Eurooppaa.

Tottenham sai voiton lahjaksi

Spurs voitti Villarrealin 1–0, mutta maali syntyi Villarrealin uuden maalivahdin käsittämättömästä virheestä. Kyseessä oli samalla Tottenhamin nopein osuma Mestarien liigassa.

Torinon villi näytelmä

Juventus ja Dortmund pelasivat spektaakkelimaisen 4–4-tasapelin, jossa kaikki kahdeksan maalia syntyivät toisella puoliajalla. Juve nousi lisäajalla kahden maalin takaa tasoihin, ja stadion räjähti hurmosta.

Qarabagin ihme ja Mourinhon paluu

Azerbaidžanin Qarabag kaatoi Benfican 3–2 kahden maalin takamatkalta. Tappio tiesi manageri Bruno Lagen potkuja. Heti perään seura ilmoitti uutisen, joka sai Portugali kohisemaan: José Mourinho on palannut Benfican peräsimeen yli kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen.

Madridin kuohunta

Real Madrid kaatoi Marseillen 2–1, mutta ottelua seurasi valtava kohu. Trent Alexander-Arnold loukkaantui heti alussa, Dani Carvajal lensi ulos punaisella ja Real sai kaksi kiistanalaista rangaistuspotkua, joista jälkimmäinen repi keskustelun irti aivan koko mantereella. Mbappé iski voittomaalin pilkulta mutta myönsi itsekin olleensa epävarma tuomiosta.

Belgialainen ihmetarina

Royale Union Saint-Gilloise teki debyyttinsä Mestarien liigassa ja iski heti 3–1-voiton PSV:stä. Belgialaisjoukkue nousi lohkon kärkeen ja muistutti, miksi turnaus koukuttaa vuodesta toiseen.

Avausilta tarjosi kaiken

Oma maalifarssi, kahdeksan maalin spektaakkeli, Mourinhon paluu ja Realin ympärillä kuohunut tuomariskandaali näyttävät jo nyt, että luvassa on unohtumaton kausi. Ja muistetaan: tämä oli vasta ensimmäinen kierros.

Mitä mieltä olet? Oliko Madridin rankkari oikea tuomio vai silkkaa liioittelua? Ja voiko Mourinho todella kääntää Benfican kurssin? Yksi asia on varma – Mestarien liigassa riittää tarinaa.

Suomalaisen yleisurheilun haasteet – miksi 13,86 paljastaa karun eron kansainväliseen tasoon

Jos haluaa ymmärtää, missä suomalainen yleisurheilu tällä hetkellä menee, kannattaa katsoa yhteen lukuun: 13,86. Se on aika, joka vaaditaan esimerkiksi naisten aitajuoksussa, jos mielii mukaan arvokisoihin. Ei finaaliin, ei mitaleille – vaan yksinkertaisesti lähtöviivalle.

Ongelma? Suomessa tuo tulos näyttää edelleen kivuliaalta rajapyykiltä. Moni meidän urheilijamme jää sen taakse, ja yhtäkkiä kaikki realisoituu: kansallinen huipputaso ei enää takaa mitään, kun astutaan kansainvälisille kentille.

Kun alkuerävaihekin on armoton

Kansainvälinen yleisurheilu on muuttunut brutaaliksi. Tokion olympialaisissa ja viime kesän Budapestin MM-kisoissa nähtiin, että rima on noussut armotta:

• Naisten pika-aidoissa 12,50–12,60 on finaalipaikan hinta.
• Vasta reilusti alle 14 sekunnin voi odottaa edes vilkaisua alkuerien suuntaan.

Suomessa juostava 13,86 saattaa hyvinkin tuoda SM-kultaa, mutta kansainvälisellä tasolla se on lähinnä pieni lupaus: “pääset mukaan – mutta siihen se jää.”

Kotimaan hidasteet

Urheiluliiton puheenjohtaja Riikka Pakarinen on sanonut sen ääneen: taso ei yksinkertaisesti riitä. Tilanne näkyy monessa lajissa. Siinä missä kansallinen voittotulos tuo juhlahetken kotikentällä, kansainvälisessä vertailussa se jää armotta liian vaisuksi.

Syitä voi listata useamman:

1. Resurssit ja valmennus – Osaavia valmentajia löytyy, mutta mahdollisuus ympärivuotiseen, huippuluokan harjoitteluun ei ole arkipäivää.
2. Kilpailun kovuus – Kun Suomen rajojen sisällä voitto voi tulla “vain” hyvällä, ei loistavalla tuloksella, ei kehitys pakotakaan eteenpäin.
3. Nuoret lahjakkuudet – Moni väläyttää junioritasolla, mutta putoaa matkasta ennen kuin pääsee kunnolla huipulle.

Mäkihypyn varjo

Moni muistaa, mitä tapahtui mäkihypylle. Laji, joka oli Suomelle lähes kansallissymboli, hiipui kärkitasolta ja löysi itsensä taistelemasta enää olemassaolosta. Nyt osa asiantuntijoista pelkää, että yleisurheilu voi olla samassa kierteessä.

Keihäänheitto oli meille vuosikymmenet lähes taattu mitalilähde, mutta viime vuosina pudotuksia on nähty jo alkukarsinnoissa. Aitajuoksussa taas puhutaan kokonaisista sekunnin eroista maailman kärkeen. Kuulostaa pieneltä, mutta sadan metrin radalla se on valtava kuilu – kuin olisi eri planeetalta.

Miten suunnan voisi kääntää?

Mutta onko peli oikeasti menetetty? Ehkä ei. Kysymys on enemmänkin siitä, uskalletaanko rakentaa pitkäjänteisesti ja kunnianhimoisesti.

Ratkaisuksi on tarjottu:

• Panostusta valmennukseen – Lisää arvostusta, osaamista ja kansainvälisiä kontakteja.
• Parempia kovia kisoja kotiin – Tarvitaan ympäristö, jossa urheilijat joutuvat rikkomaan rajansa myös kotimaassa, eivät vasta maailmalla.
• Turvaa nuorille lahjakkuuksille – Kun elämä ei pysähdy rahaongelmiin, on helpompi lahjoittaa uralle aikansa ja energiansa.

Lopuksi

13,86. Suomessa se on yhä kova aika. Maailmalla se on vasta minimiraja, jolla ylipäätään saa jalansijaa. Ero kertoo kaiken oleellisen suomalaisen yleisurheilun nykytilasta: kansallinen taso ja kansainvälinen kärki eivät enää kulje käsikkäin.

Nyt kysymys kuuluu: haluammeko tyytyä siihen, että olemme mukana vain nimellisesti – vai pystymmekö luomaan uuden ohjelman, jolla suomalainen yleisurheilija taas kerran voisi katsoa maailman kärkeä silmiin?

Silja Kosonen nelossijan taistelija jonka läpimurto häämöttää Birminghamin EM kisoissa 2026

Silja Kosonen on ollut suomalaisen yleisurheilun suurimpia toivonkipinöitä jo vuosia. Ja jälleen kerran hän lunasti odotukset – vaikkei ehkä juuri sillä tavalla, mitä moni penkkiurheilija olisi toivonut. Tokion vuoden 2025 MM-kisoissa Kosonen heitti moukariaan 75,28 metriä. Tulos, joka monissa muissa kisoissa riittäisi kirkkaasti palkintosijoille, toi tällä kertaa ”vain” neljännen paikan.

Heti kisan jälkeen alkoi keskustelu: miksei mitalia vieläkään tullut? Mutta kun pysähtyy hetkeksi ja katsoo numeroiden taakse, näkee todellisen kuvan: Kosonen on vasta 22-vuotias – ja hänen kehityksensä on sellaista, että maailman huiput olivat samassa iässä vielä kaukana hänen tasostaan.

Finaali, jota harvoin nähdään

Tokion moukarifinaali oli yksi lajin kaikkien aikojen kovimmista. Kanadan Camryn Rogers sinkosi moukarinsa käsittämättömään 80,51 metriin. Kiinan urheilijat Zhao Jie ja Zhang Jiale täydensivät palkintokorokkeen yli 77 metrin tuloksilla.

Kosonen jäi täpärästi mitaleista, mutta teki sen tyylilleen uskollisesti: tasaisella ja varmalla sarjalla. Se ei ollut epäonnistuminen vaan merkki siitä, että suomalainen pystyy jo nyt kilpailemaan maailman terävimmässä kärjessä hurjimmissakin paineissa.

Kun historiaa kaivelee, kuva muuttuu

On helppo unohtaa, että moukarinheiton suurimmat nimet nousivat huipulle paljon myöhemmin. Anita Włodarczyk, lajin ehdoton legenda, ei 22-vuotiaana heittänyt edes kunnolla yli 70 metrin. Hänen kulta-aikansa alkoi vasta lähempänä kolmekymppiä.

Rogers puolestaan nappasi ensimmäiset suuret mitalinsa 23-vuotiaana. Kosonen on siis edelläkävijä – ja hänen neljäs sijansa kovimmassa mahdollisessa finaalissa on jo itsessään merkittävä saavutus.

Kosonen yhdistää voimaa ja varmuutta

Nuorien moukarinheittäjien ura etenee usein aaltoillen: toisinaan voima kasvaa nopeasti, mutta tekniikka takkuaa, tai päinvastoin. Kososen kohdalla nämä palaset näyttävät loksahtavan yhteen samanaikaisesti. Hän on pystynyt kehittämään fysiikkaansa ja säilyttämään tekniikan vakauden – ominaisuus, jota voi pitää suoranaisena lahjana.

Tilastot puhuvat puolestaan:

• Kosonen on ylittänyt 75 metrin rajan viidessä kisassa saman kauden aikana.
• Euroopassa ainoastaan Krista Tervo on pystynyt samaan.

Duo nähdään koko mantereen kärkiniminä, ja heitä pidetään suursuosikkeina vuoden 2026 EM-kisoissa Birminghamissa.

Seuraava luku tästä tarinasta

Neljäs sija Tokiossa ei ollut tarinan loppu, vaan välietappi. Birminghamin EM-kisat 2026 näyttävät olevan juuri se kilpailu, jossa Kosonen voi napata uransa ensimmäisen aikuisten arvokisamitalin. Historia, tilastot ja kehityskäyrä viittaavat vahvasti siihen.

Jos näin käy, se voi toimia ponnahduslautana kohti MM-kultaa – ja miksei myös olympialaisten kirkkainta loistoa. Juuri siksi hänen matkansa on niin kiehtova.

Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella?

Kun suomalaisilla kommenttipalstoilla taas kysytään, miksei Kosonen voita mitaleja, kannattaa muistaa: hänellä on aikaa. Hän on vasta uransa alkutaipaleella ja jo nyt maailman huipputasolla. Panokset nousevat vuosi vuodelta, mutta kehityssuunta on oikea.

Kosonen ei ole enää pelkkä ”nuori lupaus” – hän on kylmäpäinen arvokisakilpailija, jonka tasaisuus on harvinaista luokkaa. Nelossija maailman kovimmassa finaalissa ei ole epäonnistuminen, vaan todiste siitä, että läpimurto on vain ajan kysymys.

Mitä sinä luulet – seisooko Silja Kosonen Birminghamissa 2026 palkintopallilla, vai viekö tarina meidät seuraavaksi aina olympiakesään asti?

Suomalaisten tähdet loistivat Allsvenskanissa – Ståhlin derbytupla ja Meriluodon hattutemppu veivät otsikot

Sunnuntai Ruotsin Allsvenskanissa tarjosi suomalaisille jalkapallofaneille tunteikasta draamaa. Tukholmassa juhlistettiin derby-sankaria ja Värnamossa nähtiin hattutemppu, joka kuitenkin jäi kitkerään käänteeseen. Illan päärooleissa olivat Adam Ståhl ja Kai Meriluoto.

Tukholman derbyssä suomalainen sankaritarina

Kun Djurgården ja Hammarby kohtaavat, luvassa on aina sähköinen ilta. Sunnuntaina Hammarby oli jo matkalla voittoon, kunnes Ståhl käänsi pelin suunnan. Hän iski ensin tasoituksen ja hetkeä myöhemmin vielä maalin, joka varmisti lopullisen 3–3-tuloksen. Tunnelma oli sähköinen ja Ståhlista tuli kiistaton sankari.

Mukana nähtiin muitakin sinivalkoisia nimiä: valmennuksessa Jani Honkavaara, kentällä Matias Siltanen ja Rasmus Schüller sekä ottelun lopussa Miro Tenho. Vaikka pistejako jätti Djurgårdenin vasta kahdeksanneksi sarjataulukossa, Ståhlin esitys varmisti, että suomalainen loisti derbyssä parrasvaloissa.

Meriluodon hattutemppu, joka kääntyi tragediaksi

Samaan aikaan Värnamossa Meriluoto toteutti unelmaansa. Hän iski hattutempun — ensin tasoitus, sitten johtomaali ja lopulta kruunu kolmannen kerran. 20-vuotias hyökkääjä oli illan kirkas tähti.

Kuitenkin pelin tarina sai karun päätöksen, kun Öster käänsi ottelun lisäajan osumilla 4–3-voitokseen. Vaikka lopputulos oli katkera, Meriluodon ilta jäi merkiksi hänen potentiaalistaan. Harva nuori hyökkääjä pystyy tekemään näin näyttävän näytön pääsarjatasolla.

Suomalaiset kirkkaissa parrasvaloissa

Sunnuntain kierros oli osoitus siitä, että suomalaispelaajat loistavat Ruotsin pääsarjassa. Ståhl pelasti joukkueensa Tukholmassa, Meriluoto puolestaan teki hattutempun, joka todisti hänen lahjakkuutensa.

Samalla nähtiin myös jalkapallon kaksijakoisuus: yksilö voi olla huipulla, mutta lopullinen tulos ratkaistaan joukkueena.

Mitä tästä eteenpäin?

• Djurgården tarvitsee voittoja, mutta Ståhlin vire antaa toivoa.
• Hammarby näkee mestaruushaaveiden liukuvan kauemmas kymmenen pisteen eron myötä.
• Kai Meriluoto on selvä nousija. Jos tahti jatkuu, hänestä voi tulla avainpelaaja ja mahdollisesti iso nimi myös kansainvälisesti.

Tulos oli kahteen eri suuntaan vievä: Tukholmassa Ståhl pelasti joukkueensa sankarina, kun taas Värnamossa Meriluodon hattutemppu jäi kauniiksi mutta kivuliaaksi muistoksi.

Kysymys lukijalle

Kumpi kosketti sinua enemmän — Ståhlin kylmähermoinen tupla derbyssä vai Meriluodon hattutemppu, joka jäi ilman palkintoa?

Alisa Vainio nosti suomalaisen kestävyysjuoksun uudelle tasolle Tokion MM-finaalissa

Kun Alisa Vainio astui Tokion stadionin radalle 10 000 metrin MM-finaaliin, monen suomalaisen sydän löi hieman tavallista kovempaa. Suomalainen kestävyysjuoksija maailman huipulla on näky, jota ei ole hetkeen nähty – ja yhtäkkiä Vainio kipusi aivan kärkijoukkoon, päätyen lopulta upealle viidennelle sijalle.

Rohkeuden ja sitkeyden ilmentymä

Kisan vauhti oli armoton. Useimmat olisivat tyytyneet tarkkailemaan tilanteita taka-alalla, mutta Vainio valitsi toisin. Hän ei tullut Tokioon vain juoksemaan, vaan haastamaan. Kierros kierrokselta tahti kiristyi, mutta siinä missä moni muu hyytyi, hän kiristi tahtiaan päättäväisen ilmeen saattelemana. Tuloksena oli suoritus, joka osoitti hänen löytäneen uudenlaisen tasapainon harjoittelun ja kovien kilpailutilanteiden välillä.

Suomalaista urheiluhistoriaa

Suomen urheiluperinteessä loistavat keihäsmiehet ja hiihtäjät, mutta juoksuradalla menestys on ollut harvinaisempaa. Siksi Vainion sijoitus saa erityistä painoarvoa. Asiantuntijat ovat jo nostaneet sen ehdolle vuoden parhaaksi suomalaiseksi urheilusuoritukseksi.

Tie täynnä haasteita

Vainion ura ei ole ollut suoraviivainen. Loukkaantumiset ja sairastelut ovat välillä pysäyttäneet kehityksen. Viime vuosina hän on kuitenkin pysynyt terveempänä, saanut harjoitteluun johdonmukaisuutta ja rakentanut kuntoaan pitkäjänteisesti. Nyt se työ näkyy: hän on fyysisesti vahvempi, taktisesti viileämpi ja henkisesti itsevarmempi kuin koskaan.

Katse kohti Pariisia

Tokion viides sija ei ole vain historiallinen hetki, se on myös lupaus. Pariisin olympialaiset lähestyvät, ja nyt uskalletaan unelmoida jopa mitalista. Edellytyksenä on tasapaino harjoittelun, palautumisen ja terveyden säilyttämisen välillä.

Sytyke uudelle sukupolvelle

Alisa Vainion suoritus ei ollut vain hänen oma hetkensä – se oli myös juhlapäivä suomalaiselle yleisurheilulle. Se osoittaa nuorille urheilijoille, että maailman huipulle voi nousta myös juoksuradalta. Tokion finaali jää mieleen hetkenä, jolloin suomalainen kestävyysjuoksu löysi uuden kipinänsä.

Evan Dunfee voitti vihdoin maailmanmestaruuden seitsemännellä yrityksellään ja teki historiaa Kanadalle

For over a decade, Canadian race walker Evan Dunfee has been chasing a dream that always seemed out of reach. Heartbreak, near misses, and painful what-ifs defined much of his path. But in Budapest, at the World Athletics Championships, the 32-year-old finally found the ending he had long imagined. In the grueling 35-kilometer race walk, Dunfee crossed the line first—claiming his long-awaited world title and proving that persistence sometimes does win the day.

Years of Almosts

Dunfee’s story has never been straightforward. His first World Championships came back in 2013, when he was a young hopeful eager to prove himself. Over the years, he kept finding his way among the world’s elite—but the top of the podium always seemed just beyond reach.

One of the defining moments came at the 2016 Rio Olympics. Battling over 50 kilometers, Dunfee looked poised to grab an Olympic medal. But after a collision with a rival, he stumbled out of contention, finishing in fourth—a result that captured both the cruelty of competition and his unshakeable resilience.

Where many athletes might have stepped away, Dunfee pressed on. Each setback became part of the foundation for what came next.

The Breakthrough in Budapest

In Budapest this summer, everything finally aligned. Dunfee’s pacing was measured, his form consistent, and he showed remarkable composure through the crucial late stages. Race walking, with its razor-thin margin for technical faults, leaves no room for error. This time, there were no flags, no disputes—just focus and strength when it mattered most.

As the final kilometers unfolded, Dunfee surged away from his rivals. This time there was no heartbreak—only triumph, as he strode across the line to become Canada’s newest world champion.

Seven Tries, One Golden Reward

It took seven attempts at the World Championships to reach this moment. For Dunfee, the medal is more than a win. It’s the culmination of grit, belief, and a refusal to let past disappointments define his future.

A Historic Moment for Canada

Race walking has rarely been a focal point in Canadian athletics. Dunfee’s championship changes that. For the next generation, his story now stands as a reminder that talent paired with determination can bring recognition to even the quietest corners of sport.

Looking Ahead

With the 50-kilometer walk fading from the global stage, Dunfee’s attention now shifts to Paris 2024. The one achievement still missing from his résumé? Olympic gold. After years of resilience and his crowning moment in Budapest, he steps toward Paris with fresh energy—and a nation eager to watch the next chapter unfold.

In Short

• Evan Dunfee won the 35 km race walk world title in Budapest.
• This was his seventh attempt at a World Championship medal.
• His career includes heartbreak, such as finishing fourth at the 2016 Rio Olympics.
• The gold marks a milestone moment for Canadian race walking.
• Next up: Paris 2024, and a shot at long-awaited Olympic gold.

After finally conquering the World Championships, the question remains: can Evan Dunfee finish his story with Olympic glory on the streets of Paris?